torstai 23. helmikuuta 2012

Viimeksi valmistuneita


Vielä yksi kuvansiisrtopenaali löytyi arkistojen kätköistä.


Amigurumit ovat kivoja välitöitä - aika työläitä kylläkin. Mutta erinomaisia virkkauksen perusasioiden harjoittelemiseen.


Netta maalasi silkille kiviä ja kirjoi työn koneella kolmiulotteiseksi.



Seitsemäsluokkalaisten "välitöitä". Ensi viikolla alkaa sitten housujen leikkaamis- ja ompelu-urakka.


Viidesluokkalaisten ompelutehtävänä oli suunnitella yöasu kesäksi. Oppilaat suunnittelivat varsin kunniahimoisia töitä. Ja onnistuivat. Tässä Elisan narutoppi ja bokserit.


Näitä emme pelänneet, kun kurkistivat luokkaan, mutta...


tämä hiljainen vieras sai viidesluokkalaiset kauhun valtaan. Eikä opekaan toivonut vieraan jäävän pitkäksi aikaa.



Lisää boksereita . Kukkakuosit ovat nyt muotia.


Hamahelmistä voi nopeasti pujotella liskon itselle tai kaverille lahjaksi.



Nopeimmat seiskaluokkalaiset ovat jo saaneet saaneet kaavat muunneltua sopiviksi ja pääsivät leikkaamaan kangasta.




Koiralemmikit ovat tunneilla usein oppilaiden mielessä. Kierrätysfarkuista tuli koirillr suoja-alusta autoon ja kankaalle painetuista tilkuista tulee tilkkutyö koirien koriin.

Vielä viikko lomaan! Jaksetaan!

torstai 9. helmikuuta 2012

Lisää valinnaisia















Lemmikit aina mukana



Tiina otti kuvat lemmikeistään ja kiinnitti kuvat tekstiililakalla laukkuun. Nyt koirat kulkevat aina mukana.

Valinnaisessa valmistuneita





















7.luokkalaiset valitsevat valinnaisaineensa näinä päivinä. Tässä' muutamia kuvia aiemmin valinnaisessa tekstiilitöissä valmistetuista tuotteista. Tähän kohtaan blogger ei antanut ladata enempää kuvia, joten ehkä teen vielä toisen postauksen...

Valinnaisessa tekstiilityössä voit vapaammin toteuttaa omia ideoitasi omien taitojesi tasolla. Osa oppilaista etenee hyvinkin pitkälle taidoissaan niinkuin näistäkin kuvista voi päätellä.